by Jesse Hottinen | Jan 29, 2018 | Uutiset
Pitkään mietin, millaisella panoksella lähden ajamaan kautta 2018. Ajatuksissa kävi myös mahdollisen välivuoden pitäminen, jota olin miettinyt jo edelliselle kaudelle rakentamisen vuoksi. Tätä tulevaa kautta varjosti työkiireet ja sen myötä syntynyt ajanpuute...
by Jesse Hottinen | Apr 6, 2017 | Uutiset
Kisakauteen 2017 valmistautuminen jäi lähes olemattomaksi lajitreenaamisen osalta. Alkuperäinen ajatus oli ajaa vain muutamat kisat, kun talon rakentamisen tiedettiin vievän kaiken vapaa-ajan. Harkitsin välivuottakin, mutta eihän sieltä kisoista osannut pysyä...
by Jesse Hottinen | Feb 12, 2017 | Uutiset
Kelkkakausi päästiin avaamaan loppuvuodesta 2016 Levillä. Saatiin siellä reilu 300km ajoa alle. Ajotreenit jääneet sen jälkeen vähälle, kun talon rakennusprojekti on vienyt kaiken vapaa-ajan. Kuusamossa käytiin muutama viikko sitten ajamassa minienduro (29.1.2017)....
by Jesse Hottinen | Nov 12, 2016 | Uutiset
17.5.2016 Kelkkakausi 2016 on ohitse, ja nyt on aika nauttia hetki kesästä. Treenaamisen ohessa oma koti alkaa nousta Kuopion Maaningalle. Ennen rakennuspuuhiin keskittymistä on kuitenkin aika kiittää kaudesta. Kausi 2016 oli onnistumisten, mutta myös pettymysten...
by admin | Nov 20, 2015 | Uutiset
Uusi sivusto avattu 20.11.2015 ! Sivustoa päivitetään lisää lähiaikoina
Recent Comments