Kisakauteen 2017 valmistautuminen jäi lähes olemattomaksi lajitreenaamisen osalta. Alkuperäinen ajatus oli ajaa vain muutamat kisat, kun talon rakentamisen tiedettiin vievän kaiken vapaa-ajan. Harkitsin välivuottakin, mutta eihän sieltä kisoista osannut pysyä poissa. Veri veti ajamaan, ja sen seurauksena muutto uuteen omaan kotiin on viivästynyt yhden kisakauden verran 😀 Nyt kisat ajettu ja päästään jälleen keskittymään talon viimeistelyyn.
Kisakausi 2017 meni onnistumisten ja epäonnistumisten ympärillä.
Kelkkaa lähdettiin kirjaimellisesti testaamaan suoraan kisoihin, ja tekniikka ei ollut kunnossa. Molempina sprintti viikonloppuina ongelmia jarrujen kanssa. Soinista sijoitus seitsemänneksi, Sonkajärvellä yhdeksänneksi ja Iisalmen finaaleissa kuudenneksi, jättäen kauden SM- Sprint tulokseksi yhdeksännen sijan.
Tästä olikin vain saatava kuski ja kelkka iskuun.
Mk- enduron pistetaisto aloitettiin Taivalkoskelta. Hieno kisareitti ja komea keli tahdittivat vauhdin riittämään sijaan 6. Jarrujen kanssa painittiin vielä nämäkin kisat, mutta nälkä kasvoi, ja päätin että kokeillaan vielä mitä seuraavat kisat toisivat tullessaan.
Rovaniemellä pohja-ajat joka EK:lle ja voitto vaikeuksien jälkeen tuntui hyvälle.
Rovaniemen kisaan lähdettiin tavoittelemaan hyvää tulosta ilman ajovirheitä. Jarruongelmat olivat vielä takaraivossa, mutta vihdoin kelkka toimi kuten pitääkin. Ensimmäinen erikoiskoe tuntui todella raskaalta ja tuntui ettei ajo lähde oikein kulkemaan. 2.EK:lle paikat aukeni ja ajo lähti sujumaan hienosti ilman minkäänlaisia virheitä. 3.EK:lla tuli kierrettyä muutama ketunlenkki ja edellä ajavan perässä jouduin ajamaan muutaman kilometrin. Siitä kun pääsin ohi niin vähän yliyrittämistä ja patista isoon rotkoon, mutta onneksi sieltä pääsi vielä ylös. Loppu pätkä erikoiskokeesta menikin sitten vaivattomasti. Onnistuin ajamaan jokaiselle erikoiskokeelle pohja-ajat, ja tuomaan voiton kotiin, johon olin äärimmäisen tyytyväinen. Rovaniemen kisareitti oli todella nopeaa, ja lunta oli riittämiin asti.
Voitto Rovaniemellä kannusti tavoittelemaan Giantin voittoa.
Mutta lyhyeen päättyi se tavoite. Kemijärvellä Giantin voitontahto ja EM-haaveet jäivät jo 1. EK:lle, kun 5 kilometriä lähdöstä jäi ysikymppisen mutkan ennakkomerkit huomaamatta ja ajoin suoraan penkan yli 120 kilometrin tuntinopeudella, josta häntäluu edellä kovalle reitille. Ajatus oli, että tähän en vielä jää, mutta ajamisesta ei enää tullut mitään, kun kipu häntäluussa ja alaselässä kasvoi, jonka myötä ajovirheitä toisensa perään, kerran umpiseen jumiin ja lopuksi vielä puuhun. Jätin suosiolla ajot kesken. Reitti mitä ehdin ajaa oli tosi mahtavaa ja isoa pattia oli syntynyt. Harmitus oli suuri, mutta tästä ajatus oli kuitenkin saada itsensä kuntoon ja päästä vielä ajamaan.
Lieksassa tiukka taisto.
Seuraavana oli edessä kauden toiseksi viimeinen enduro- kisa Lieksassa. Ajo lähti sujumaan hyvin huolimatta vaivaavasta häntäluusta ja ajoin pohjat EK1 ja EK2 pätkille. Kilpatoveri Pellonpää haastoi kuitenkin koko kisan ajan ja onnistui vetämään viimeiselle EK:lle hienot pohjat ja lopullisessa ajassa jäin toiseksi vain 6 sekunnin erolla Pellonpäähän.
Viimeiseen kisaan tavoitteena hopea.
Koska Pro- luokassa Marttinen oli jo varmistanut voittonsa, lähdin tavoittelemaan Sallasta kultaa ja sitä kautta SM-hopeaa. Edellinen viikko tuli sairastettua ja kuumeiltua, ja flunssa oli päällä vielä kisoissakin. Vointi ei siis paras mahdollinen, mutta tahtotila oli kova. Ajo lähti sujumaan hyvin, mutta 2.erikoiskokeen lopussa kaikki voimat katosi. EK 2:n jälkeen olin vielä toisena, mutta viimeisellä EK:lla jäin niin paljon että sijoitus Sallasta viidenneksi.
Mk-enduron kausi meni mielestäni hyvin ja pääsin loppupisteissä sijalle SM 3.
Cross Country Hyrynsalmi- tautista ajoa.
Cross Country ajettiin vuoden tauon jälkeen Hyrynsalmella Ukkohallassa. Minulla oli puolustettavana kauden 2015 SM-voitto Kiteen ja Tuupovaaran CC-kisoista. Kisa lähti hyvin liikkeelle. Pääsin melko nopeasti ajamaan kärkeen ja alkuun vetämään jopa 20 sekuntia väliä muihin. Rata oli erittäin haastava ja kapeahko. Tunnin ajan jaksoin ajaa kärjessä, samalla kun Pellonpää hiillosti takana. Sitten loppui kunto. Ei vaan enää jaksanut ajaa. Varmaankin myös päällä ollut antibioottikuuri jotain asiaan vaikutti, mutta totisesti loppu voimat, ja lopullinen tulos kahden tunnin ajon jälkeen oli SM 4. Kiertopalkinto siirtyi uuden mestarin haltuun.
Tästä kaudesta jäi hyvä tunne, ajatellen kuinka raskas se oli aiempiin kausiin verrattuna. Tämä kausi opetti jälleen paljon, ja tästä on hienoa lähteä miettimään ensi kauden kuvioita ja treeniohjelmaa. Panostus tulee olemaan entistä kovempi.
Ensi kauteen on vain yksi tavoite: Se on suomenmestaruus!
Onnea kauden 2017 menestyjille!
Suuret kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, jotka olette mahdollistamassa kilpaurheiluani!
EasyFit Siilinjärvi
Jucat Oy
Duell
Kone ja tarvike M.Leppänen
Tapanilan auto
Eco-seri Oy
Team Arctic Cat Finland
Supafly racing team
Kiitos isälleni Pekka Hottiselle huoltoon, joka on nyt tukenut kilpaurheiluani 9 vuotta, ollen mukana jokaisessa kisassa. Sitä tukea ei rahassa mitata.






